2011/12/27

Pikoos ai noodi noodi.

Palasin kuolleista hetkeksi avautumaan.
Hyvää joulua.
Ja tietenkin uutta vuotta 2012.

Ostin tässä jokin aika sitten halpoja kiinalaisia t-paitoja. Yhdessä oli tällainen hieno teksti.

Lisäksi tein itselleni eilen ehkä kamalimman ranskalaisen manikyyrin, jonka olen milloinkaan nähnyt.





En ole koskaan oikeastaan kauheammin välittänyt After Schoolista mutta Orange Caramel.. Orange Caramel on jotain ihanaa.
Jokainen kappale, jonka olen heiltä tähän mennessä kuullut, on ollut vähintäänkin kuuntelemisen arvoinen. Lisäksi Nana, Raina ja Lizzy (ja Kahi) ovat ainoat After Schoolin jäsenet jotka tunnistan.
Ja niin.. Nanan ääni on ihana.

2011/10/09

HUOMENNA!!!!!!!1

Huomenna tulee kaikkien aikojen päivityspostaus!
En ole siis kuollut. Ainakaan vielä.
Huomenna. Lupaan. Tulee kunnon postaus.
Oikea videopostaus. Sillä olen laiska. En jaksa kirjoittaa.

Tässä esimakua tulevasta:


P.S. Kofeiinihumala on kiva.

2011/07/20

Louli poulii~



Hyvää yötä hyvät ihmiset.
Tämä tässä on faktapostaus. Kerron siis itsestäni muutamia ehkä yllättäviäkin faktoja.
Tahtoisin ennen sitä kuitenkin lisätä, että tuo tuossa yllä on minun kuvani. Suosittelen kiinnittämään huomiota erittäin edustavaan ilmeeseen.

Ladies and gentlemen, tässä ne tulevat:

1! Olen oikeasti hiljainen. Oikeasti. Ainakin isossa porukassa. Pidän enemmän muiden ihmisten seuraamisesta kuin itse huomion keskipisteenä olemisesta.
2! Lähtiessäni ulos asunnosta, minulla on ulko-ovea kiinni laittaessa aina pakko olla avaimet kädessä. Muuten luulen jättäneeni ne sisälle.
3! Parvekkeelle mennessäni tarkistan aina ensin, ettei yläpuolellani katossa ole hämähäkkejä.
4! Jos parvekkeella on ampiainen, mehiläinen tai jokin muu pistiäinen, en voi mennä sinne tupakalle. Kyseisessä tapauksessa menen rapun eteen tupakalle.
5! Ja nyt kun on tupakoinnista puhe.. sytyttäessäni savukkeen en koskaan vedä ensimmäisiä savuja henkeen.
6! Ollessani yksin tanssin. Aina. Jos musiikki on siis soimassa. Jos satun olemaan istumassa, hytkyn paikallani ja liikkuttelen käsiäni.
7! Musiikkia kuunnellessani laulan mukana. Paitsi tietenkin jos olen julkisella paikalla. Silloin vain lausun sanat äänettä mukana.
8! Puhun itsekseni. Vaikka muut kuulisivatkin.
9! En yleensä yksin kotona ollessani syö oikein mitään vaan juon kahvia ja energiajuomia koko päivän ja yön.
10! En osaa nukkua selälläni, sillä luin joskus taannoin, että kyseisessä asennossa unihalvauksen riski on suurempi.

Siinä kaikki tällä kertaa.
Lopuksi vielä tällainen:
Oli hieman tylsää tänään kun saavuin kotiin.

Ensi kerralla todennäköisesti luvassa lisää kuvia reissusta.
Olin siis Pärnussa muutaman päivän.

2011/07/11

Hot Summer

Hei.
Katsoin eilen Music Coren (tai Music Bankin.. en muista kumpi) esityksiä. Kyseessä on siis Etelä-Korealainen musiikkiohjelma.
Tällä kertaa olin päättänyt, että katson ihan huvin vuoksi kaikki musiikkiesitykset siinä toivossa, että löytäisin jotain uutta kuunneltavaa.

..Olin aikaisemmin tavallaan menettänyt toivoni f(x):n suhteen, sillä heidän uusi albuminsa oli.. huono.
En siis ollut kuunnellut tai katsonut Hot Summeria ollenkaan.
Nyt kuitenkin katsoin kappaleen esityksen ja hitto! Se ei ollutkaan huono.
Amber laulaa. Mitä ihmettä? (Tiedän, ei mikään uusi juttu, mutta ihmeellistä silti)
Ja Luna. Aaahh.. Luna on ihana.

Tässä video.


Toivottavasti sain tuon toimimaan..

Kadotin myös eilen silmälasini. Ei ollut mikään kuningasidea laittaa ne taskuun.
Onneksi omistan toisetkin. Uudemmat.


Nuo silmälasit siis kadotin. Kyllähän se vähän harmittaa, mutta omaa tyhmyyttä.

2011/07/07

Heinäkuinen superhypermegashoppailupostaus!

Arvoisat ihanat rakkaat lukijat, hyvää Heinäkuuta!




Tänään aion kertoa siitä kuinka satun olemaan melkoisen perso alennusmyynneille ja siitä kuinka hiusteni värjäys hieman epäonnistui. (Ja siitä että olin Helsinki Pride 2011-tapahtumassa. Jee!)

Ensiksi hiukset. Hiukset hiukset hiukset.
Ne ovat nyt pinkit.
Niistä piti tulla punaiset. En oikein ymmärrä mikä meni vikaan. Tai no.. ymmärrän kyllä.
Ostin Fudgen Paintbox-sarjan värin (Red Corvette). Siitä olisi pitänyt tulla kirkkaan punainen. Tiesin kyllä, että väri saattaa taittaa pinkkiin, mutta en silti odottanut että pääni olisi kirkuvan pinkki.
Nyt luulen tietenkin tietäväni syyn siihen, miksi minulle juuri kävi näin.
Veikkaan että kyse on siitä, että pohjavärini oli melkein valkoinen.
Tai no.. en tiedä, enhän ole kuitenkaan mikään kampaaja.
Ensiksi melkein inhosin väriä, mutta nyt kun se on jo muutaman päivän päässä ehtinyt olla, olen tykästynyt siihen. Kävin itseasiassa ostamassa pari pakettia pinkkiä väriä lisää.
Tällä kertaa testissä on Directions-sarjan Flamingo pink. Katsotaan sitten miten käy.

Tosiaan.. Helsinki Pride-tapahtuma oli viime viikolla. Itse olin paikalla vain lauantaina.
Olin aiempana päivänä käynyt ostamassa aivan ihanat haaremihousut ja päätin laittaa ne tosiaan lauantaina päälle Helsinkiin lähtiessäni. Ostohetkellä en ollut todellakaan varautunut siihen että hiukseni ovat pinkit, joten housujen murrettu vihreä sotii hieman hiusteni väriä vastaan.


Naama sensuroitu koska. No siksi vain.
Yllä oleva kuva on otettu jonkin aikaa ennen kuin pääsimme kaverini kanssa liikkeelle. Olimme suunnilleen kulkueen keskiosassa.
Kulkueen jälkeen menimme tapaamaan muita ihmisiä Kaisaniemen puistoon.
Kierrellessämme sitä hiekkakenttää siellä, bongasin pari kivaa myyntikojua ja.. no pakkohan jotain oli ostaa hitto soikoon. Heh..
Ostin tämän vuoden Pride-paidan ja sitten tämän:





Se oli niin hieno, että oli pakko saada se.

Tämän vuoden Pride oli ensimmäiseni, ja viikonlopun innoittamana päätin ilmottautua Tampere Prideen vapaaehtoistöihin. Tulkaa moikkaamaan jos ehditte/uskallatte/jaksatte/jne.

Sitten muihin asioihin eli.. shoppailuun!
Olin eilen päättänyt lähteä katsastamaan erään kirpparin ja second hand shopin täällä Tampereella.
Lähdin Keskustorilta kulkemaan aseman suuntaan ja.. kappas kun matkan varrella oli kaikkia kivoja kauppoja. Ja kaikissa alennusmyynnit!
Juttu on nyt kuitenkin niin, että siellä missä alennusmyynnit, siellä myös minä.
Näin ihan alkuun.. kävin myös viime kuun loppupuolella aleshoppailemassa. Silloin mukaan tarttui pari kirjaa (Hunger games ja yksi Star Wars-aiheinen) ja sitten nämä:


Kesämekko ja helvetin rumat sandaalit. Omistan ihan hävettävän vähän mekkoja (ehkä siksi, kun en koskaan käytä niitä), enkä tuota ennen omistanut yksiäkään sandaaleja.

Tällä kerta oostin vähän enemmän "oman tyylisiä" vaatteita (onko tuo edes sana?)
Mm. nämä kaksi paitaa:


Ihihijapani ja tuo.. no hajotti tuo toisen paidan varsin ..korni teksti niin paljon, että pakkohan se oli saada.


Ostin myös mukavat farkut ja hihattoman hupparin. Ne voi nähdä seuraavasta kuvasta:


Minusta ei saa kyllä mallia tekemälläkään.
Tuossa on myös päällä se Pridesta ostamani toinen paita.
Ostin lisäksi aurinkolasit.
En viitsinyt edes sovittaa niitä, silla riippumatta sankojen mallista, aurinkolasit näyttävät aina ihan helvetin idiootilta päässäni.


P.s. Oli pakko sensuroida kaaos tuolta taka-alalta.

Tässä tämä nyt sitten olikin. Virtuaalihalit ja -pusit niille, jotka jaksoivat lukea.
Olen lähdössä piakkoin muutamaksi päiväksi reissuun, katsoo jos jaksaisin ottaa kuvia niin voisin sitten tehdä sellaisen "lomamatkapostauksen".

2011/06/24

Fisshöön fisshöön

Hyvää iltaa.

Kuten jotkut teistä tietävät, olen nyt Tampereella (ja toivottavasti olen vielä.. pitkään. En haluaisi ihan heti taas muuttaa).
Olen ollut täällä kokonaisuudessaan vasta muutaman päivän, mutta alan varsin hyvin asettua tänne.
En jaksa tässä mitään enempiä selitellä, olen kirjoittanut seuraaviin kuviin hienot tekstit.. Niistä pitäisi selvitä viime päivien tekemiseni.



Jääkaappini on täynnä kaikkea.


Teen silti kyllä joskus ihan ruokaakin.


Oli hirveä hinku piirtämään tuossa monta päivää ja kun viimein otin kynän käteen, ei enää huvittanut ollenkaan.
Ylhäällä keskellä Merrill Dragon Age II:stä, keskellä vasemmalla f!Hawke (Amelie), jolla pelasin kyseisen pelin läpi.
Ylhäällä oikealla Leliana Dragon Age Originsista ja alempana oikealla käyttämäni hahmo samaisesta pelistä (city elf, nimi oli Irmeli. Tiedän, olen oikein luova).
Alimpana ihan ikioma helvetin ruma f!Shepard Mass Effectista.
Välillä tuottaa hieman ongelmia niin ihanan viehättävällä hahmolla pelaaminen. Sanotaanko vaikka, että olin hieman väsynyt hahmoa luodessa.

Aloin eilen (tai keskiviikkona, ihan miten vain) katsomaan pitkästä aikaa Stargate SG-1:stä. Ja kun sanon pitkästä aikaa, tarkoitan todella, että edellisestä kerrasta on jo aikaa. Vuosia. Monia vuosia.
En edes muistanut, että sarja oli niin eeppinen.
Voi olla, että katson jopa ihan loppuun asti.

Mitäs muuta.. hmm..
Ai niin. Juhannus. Taas yksi tekosyy lisää suomalaisille avata ne pullot ja juoda hienot kaatokännit.
Itsehän aion olla Juhannuksen selvin päin.
Ei jotenkin huvita juoda.

Ja muuta.. Niin!
Ne, jotka ovat turhia juttujani fb:ssa seuranneet tietävätkin, että aion värjätä hiukset. Se, millä värillä, jääköön myös vain heidän tiedokseen. Haluan yllättää muut.
(Koska kaikkia maailman ihmisiä kiinnostaa erityisen paljon se, minkä väriset hiukset minulla milloinkin on.) 


So long. Hyvää Juhannusta!

2011/06/17

"I've got so many bruises now; they have names and families."

Long time no post?
Joo-o. Jotenkin tuntuu, että omalla kohdallani nämä "bloginpitoyritykset" kuolevat parissa kuukaudessa.
Nyt päätin kuitenkin palata kuolleista ja kertoa mitä jännittäviä asioita olen tässä kuluneen kuukauden aikana tehnyt!


Kävin risteilyllä!
Olen viimeksi ollut risteilyllä ollessani suurinpiirtein 13-vuotias, joten tämä oli erittäin hieno tilaisuus käydä Tallinnassa shoppailemassa hirveässä krapulassa. (Jota minulla ei kuitenkaan loppujen lopuksi ollut)

Iltapäivä alkoi hienosti. Meinasimme myöhästyä koko risteilyltä ruuhkan takia.
Olin siis äitini, kummitätini ja erään yhteisen tuttumme kanssa.
Laivalle päästyämme hetken odottelun jälkeen päätimme lähteä ostamaan kaikkea tarvittavaa tax-freesta.
Tässä vaiheessa rupesin ihmettelemään, kuinka en ollut ehtinyt nähdä yhtään n.50-vuotiasta nuorempaa.
Syy selvisi seuraavana päivänä: kyseinen risteily oli joku maikkarin Studio55-aiheinen risteily.
Illemmalla, kun seikkailimme yhteen aluksen monista juottoloista, osui kohdalle kuitenkin onneksi nuorempaakin porukkaa.





Tässä illan viimeinen kuva. Olin taiteellisella tuulella ja hieman humalassa

Seuraavana päivänä tosiaan kävimme maissa. Ihastuin Tallinnaan täysin. En edes muista aikaisemmin käyneeni siellä (olin viime kerralla niin pieni, että ei ole ihmekään jos en muista).
Oli mukavaa leikkiä porvaria alhaisten hintojen takia.
Harmittaa hieman tosin, ettei aikaa ollut enempää. Olisin halunnut lähteä kiertelemään vanhaa kaupunkia.
Aion kyllä ehdottomasti mennä käymään uudestaankin niin pian kuin vain pääsen. Seuraavalla kerralla ajattelin tosin jättää alkoholin pois kuvioista.

Mitään muuta kauhean erikoista ei ole tullut tehtyä..


Olen katsonut vanhoja sarjoja uusiksi..


..ja juonut hitosti energiajuomia (ja kahvia).
Vaikkakin yleensä ostan mieluummin Megaforcea (koska hinta)

Ja vielä lisäksi..



Olen pelannut. Ihan. Helvetin. Paljon.
Lähinnä noita kuvassa esiintyviä kolmea peliä plus Dragon Age II:a.

Dragon Age Origins oli ensimmäinen peli, jossa toteutin yhden näistä romance sub-ploteista. Ah Leliana <3
Pelasin peliä vajaan viikon ajan ja kun eräs aamu olin lähellä loppua (ja kaikki companionit sanoivat heippansa) tirautin pari kyyneltäkin.
Tiedän. Olen säälittävä.

Eikä siinä vielä mitään, mutta sama juttu toistui kun pelasin Dragon Age II:n läpi.
Helvetin BioWare. Miksi teette companioneista niin rakastettavia?!

Löytyihän näistä peleistä tietenkin myös niitä hahmoja joista en välittänyt ollenkaan, jotka kävivät hermoilla ja joiden toivoin kuolevan mahdollisimman nopeasti.
Originsissa näitä mm olivat Alistair ja.. Alistair herranperkele. DA II:ssa lähinnä Fenris ja Anders. Huvittavaa sinänsä kuitenkin, että pidin molemmat hengissä ja partyssa, koska he olivat taistelun kannalta hyödyllisiä (pelasin roguella).

Jos joku vielä miettii, että mistä tämän postauksen otsikko tulee niin tässä selvennys.

Merrill. Merrill.. fkjahfkjdhfkal Merrill <3

DA II:ssa siis oman helvetin badass F!Hawkeni LI (love interest) oli Merrill.
Luulin ensin, että Leliana olisi täydellisin pelissä oleva rakkauden kohde, mutta silloin en ollutkaan vielä pelannut DA II:sta.

Mutta nyt riittää fanityttöily.
En osaa oikein päättää vielä, että kuinka paljon loppujen lopuksi pidin Dragon Age II:sta. Ei se mielestäni yhtä hyvä ollut kuin Origins. Oli tietenkin asioita, joista pidin enemmän II:ssa.
Esimerkiksi pidin siitä kuinka pelattava hahmo oli kokonaan ääninäytelty, kuten Mass Effecteissa. (Tiesittekö muuten (tottakai tiesitte), että F!Shepardia ääninäyttelee Jennifer Hale? Se sama, joka näytteli mm. Bastilan. <3 Ei muuta.)
Pidin myös siitä, että pelin juoni ei ollut sellainen perus "pelastetaan maailma".
Yksi asia myös, mikä pisti silmään (miellyttävällä tavalla), oli eri rotujen uudet designit. erityisesti haltioiden.

Pakko.. pakko palata pelaamaan Mass Effectia. Pelaan (mustahiuksisella) F!Shepardilla~
Uskokaa tai älkää, mutta oli hiton vaikeaa olla tekemmättä Shepardista punahiuksista.

So long.
Lupaan kirjoittaa taas jonakin päivänä.

edit: Olin näköjään typottanut Shepardin nimen useaan kertaan ösdösödöfö.

2011/04/22

pominit slut pominit slut ah

Siitä on taas hetki kun olen viimeksi tänne kirjoitellut.
Suurin osasyy on ehkä se että ehdin olla melkein viikon kuumeessa.
En vain yksinkertaisesti jaksanut tehdä yhtään mitään. Paitsi maata sängyssä.

Viime viikonloppuna olin perjantaina "photoshoottailemassa" erään kaverini kanssa.
Kokeilin tyyliä joka tunnetaan ilmeisesti nimityksellä "mori" (tai mori girls, ihan miten vain)
Tässä pientä selvennystä niille jotka ehkä mahdollisesti ihmettelevät, mitä tarkoitan.

En ole ihan varma, onko tuo nyt niin kauhean moria loppujenlopuksi.
Emme ehtineet lähteä etsimään mitään kivaa metsäistä kuvauspaikkaa, sillä olimme samana iltana menossa ulos baariin siis
Hauskaa oli, mutta seuraavana aamuna oli vielä hauskempaa.
Lähdimme pienellä porukalla läheiseen markettiin ostamaan jotain aamupalaa.
Marketin aulassa oli sellaisia automaatteja joista saa kolikkoa vastaan pientä sälää. No.. bongasin pari automaattia, joista sai Star Wars-aiheisia kännykkäkoruja ja avaimenperiä.
Tässä lopputulos:
Stormtrooper-kaulakoru!

Sunnuntaina kävin erään tuttavani kanssa elokuvissa. Kävimme katsomassa Black Swanin. Olin nähnyt elokuvan jo kertaalleen, mutta halusin keskustella elokuvasta jonkun kanssa. Katsoin sen siis ensimmäisellä kerralla yksin.
Kertakaikkiaan uskomaton elokuva. Pääsi kyllä heti suosikkieni joukkoon.

Tällä viikolla sain ilmoituksen ennakkotehtävästä erääseen kouluun johon hain. Linja, jolle hain on siis musiikkiteknologian linja. Odotukset omalla kohdallani ovat vähän matalalla. En usko pääseväni tuohon kouluun, mutta toivon pääseväni edes pääsykokeisiin.
Sain myös kutsun erään toisen linjan pääsykokeisiin.
Ensiviikolla suuntaan siis Tampereelle!

Hmm.. tuli muuten mieleeni. Jos joku alkoi ihmettelemään tuota otsikkoa niin tässä syy: 4minute - Mirror Mirror
Tässä kappaleessahan alussa oikeasti sanotaan "4 minutes left, 4 minutes left", mutta kun ensimmäistä kertaa kuulin kappaleen, olin aivan varma että kuulin sanan "slut".

Tähän loppuun päätin vielä todistaa söpöyteni.
En koskaan epäonnistu missään.
En ainakaan "söpöissä" ilmeissä.

Ok, katsotaan jos jaksaisin jopa päivittää jatkossa vähän useammin.

2011/04/10

Oho hups.

Hei taas. Heh...
Tuntuu vähän hankalalta kirjoittaa jotain järkevää näin kahden viikon tauon jälkeen. On jotenkin sellainen tunne, että pakko summata tapahtumat tässä nyt ja heti.

Mutta koska olen niin vallankumouksellinen, en sitä tee. Sen sijaan aion jatkaa niin kuin mitään paussia ei olisi ollut.

Eilinen.. Eilen matkustin junassa taas vähän päälle kuutisen tuntia. Takaisin tänne pk-seudulle.
Olin aikaisemmin (torstaina siis) mennyt Liminkaan. Lähinnä viettämään perjantaisia läksiäisiäni.
Torstain junamatkalla joku idioottii yritti sadannen torjumiskerran jälkeen iskeä minua. Tyyppi (, joka oli muuten varsin mukavassa tuiskeessa) vain liimautui seuraani ja koska olen kohtelias, ei minulla ollut sydäntä sanoa suoraan, että ukko voisi puolestani painua vaikka vittuun.
Kaikista pahinta ehkä oli se, että kyseinen mies jäi vasta samalla asemalla kanssani pois.
Sain karattua, kun huijasin meneväni vessaan ja karkasinkin vaunuuni.
Junan pysähdyttyä Oulussa, vielä asemallakin tyypin nähdessäni, yritin livahtaa niin nopeasti ja huomaamattomasti kuin pystyin. Onneksi olen ninja, sillä se toimi.

Perjantaina oli tosiaan ne läksiäiset. En jaksa niistä mitään enempiä selitellä. Paikalla olleet tietävät mitä kaikkea tapahtui. Itselläni oli varsin mukavaa. Toivottavasti oli muillakin.
Voisin kuitenkin ihastuttaa teitä kuvalla jonka itsestäni otatutin alkuillasta.
Kännykässäni on mahtava kamera.
Ja ilmehän tietenkin kertoo kaiken.

Lauantaina lähdin aamusta takaisin ja kyllähän siinä itku pääsi kun juna Oulusta lähti. Pääsi ihan sopivan pitkä itkukin.
Tälläkin matkalla joku tuntematon tuli juttelemaan minulle junassa. Tämä kyseinen kaveri oli kuitenkin huomattavasti mukavampi tapaus.

Nyt olen siis turvallisesti päässyt porukoille... ja ja ja... no tänään aamulla katsoin lastenohjelmia ja sitten söin. Ja sitten olin koneella. Tälläisiä päiväni täällä lähinnä ovat. Ovat siis ellen ole tapaamassa kavereita tms.

Pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä, nousin juuri päiväunilta.

2011/03/23

EVERYTIME I SPECIAL

Hohhoh.. Olipahan viikonloppu. Ja mitä.. nyt on jo keskiviikko.
No ei se mitään, viikonloppuni kestävät näköjään viisi päivää. Heh.

Jostain syystä itselläni on ollut tähän mennessä lähes jokaisessa blogiin postaamassa kuvassa samat vaatteet. Apua!
Katsotaan jos saisin joku päivä laitettua jotkut toiset vaatteet päälle.
Koska minähän käytän samoja vaatteita tietenkin 24/7.

Olin viikonloppuna sekä perjantaina että lauantaina "juhlimassa". Perjantaina tosin aika pitkälti selvin päin, sillä olen köyhä minulla ei sattunut olemaan kauheasti juotavaa.
Pääasia kuitenkin, että oli hauskaa.

Sunnuntain suunnitelmissa oli, että katsoisin kaikki Star Wars-elokuvat. Pääsin A New Hope:n asti. Sitten aloin katsomaan Clone Warsia. Ja sitten kello olikin jo ihan liikaa.
Maanantaiyökin meni aika pitkälti Clone Warsia katsoessa.
Olen ollut vähän liiankin innostunut tuosta helvetin paskasta oikein hienosta sarjasta.
Ainakin se on huomattavasti prequel trilogiaa parempi. Mihin ei tosin paljoa vaadita.

Hauska juttu: Laitoin Perjantaina asuntohakemukset eteenpäin. Maanantaina tuli ensimmäinen asuntotarjous. Olin todella yllättynyt, siitä kuinka nopeasti homma hoitui. Edellistä kämppää jouduin odottamaan neljä kuukautta.
Touko-kesäkuussa on siis muutto Tampereelle edessä.

Hahah.. kello tulee kolme ja minulla on tässä kahvikuppi nenän edessä. En usko olevani menossa nukkumaan vielä ainakaan pariin tuntiin. Jatkan kpopin kuuntelemista ja lueskelen eduskuntavaaliehdokkaiden kirjoituksia. Niin paljon ehdokkaita, mutta vain yksi ääni.

Kivasti muuten kulunut tuo harmaa väri hiuksista. Ensin se oli sellainen hieman sinertävä ja nyt alkaa näkyä jo keltaista.
Äh.. pakko saada tuo väri uudestaan päähän.
Olen muuten vihdoinkin oppinut vähän laittamaan näitä hiuksia.
Oih olen niin ylpeä itsestäni.

edit: Nyt on oikeasti Keskiviikko, vaikka tuossa ylhäällä lukeekin Tiistai. Hihi.

2011/03/18

Peace is a lie; there is only passion.

Jne jne.

Katsoin viimeyönä Clone Warsia. Ja pääsin vihdoin siihen jaksoon, jota olin odottanut.
Ensimmäisen kauden jakso nro 13.
Jakso jossa esiintyy tämä hahmo:
Aayla Secura.
Ja miksi niin innoissani odotin juuri tuota kyseistä jaksoa?
Securaa ääninäyttelee Jennifer Hale.
Odotin ja odotin ja odotukseni olivat melkoisen korkealla.
Haluaisin sanoa, etten joutunut pettymään, mutta kyllä se pikkasen kirpaisi kun olivat päättäneet antaa hahmolle sellaisen hassun ranskalaisaksentin.
Muuten kaikki oli täydellistä.
Hyvän näköinen hahmo ja ah niin ihana ääni. Huh. Tässähän ihan alkkarit kostuvat.

Mistä päästäänkin kysymykseen, että miksi?

No.. Jennifer Halehan ääninäytteli Bastilaa Knights of the Old Republicissa. Ja kyseinen peli on yksi suosikeistani. Ellei jopa ainoa suosikkini.
Mikään muu peli ei ole koskaan saanut minua viettämään 42h pelkän pelin äärellä.



Ja Bastila. Ah.. Bastila.
On pakko sanoa kyllä että on suureksi osaksi Jennifer Halen äänen ansiota se, miksi pidin Bastilasta niin paljon.
Ei siinä.. lähes kaikki hahmot KotORissa olivat oikein hyvin kirjoitettuja (ja näyteltyjä), mutta Bastila nousi heti suosikikseni. Ja vielä enemmän kun pelasin pelin miespuolisella Revanilla.
Pelin läpipelanneet ymmärtänevät miksi.

(Voisin tässä vielä nopeasti mainita että hyvänä kakkosena suosikkihahmojeni listalla tulee HK-47)

En tässä nyt äkkiseltään keksi mitään muuta. Tiedän. Elämäni on tylsää.

Siinä teille vielä sith code.

" Peace is a lie; there is only passion.
Through passion, I gain strength.
Through strength, I gain power.
Through power, I gain victory.
Through victory, my chains are broken.
The Force will set me free. "

2011/03/17

UNLIMITED POWEEEEERRRR!!

Ja sitten Samuel L. Jackson otti ja kuoli. Tai Mace Windu siis.

Olen eilisestä lähtien kuunnellut Star Warsien Soundtrackeja. Koko. Ajan.
Nyt on taas vaihteeksi soitossa Egyptin Prinssin Soundtrack. Koska sitäkään ei tule kuunneltua ikinä.

Tänään mokasin hieman aamulla. Ensinnäkin itselläni venähti viime yö hieman pitkäksi. Toisin sanoen menin vasta vähän ennen kuutta nukkumaan.
Tarkoitukseni oli nousta sen verran aikaisin, että ehdin käymään suihkussa ennen ruokailua.
Mutta..
En herännyt. Mihinkään. Heh..
Nousin vasta vähän klo 14 jälkeen. Ei ollut hyvä juttu.
Noh.. Sain onneksi pari tärkeää asiaa hoidettua. Tai oikeastaan vain yhden.

Hitto kun tekee mieli katsoa original Star Wars trilogia. Siitä ei ole edes kauhean pitkä aika kun viimeksi katsoin kyseiset elokuvat. Hmm.. Ainakin tiedän mitä teen viikonloppuna.
Huomenna olisi tarkoitus pestä vähän pyykkiä. Piti jo lomilla (eli siis viime viikolla) pestä, mutta jotenkin unohdin koko ajan. Nyt on jo vähän pakko kun alkaa puhtaat paidat loppumaan.

Nyt ihastutan teitä kuvalla jonka äsken luonnostelin. Tässä vähän kökkö webcam-kuva. (En jaksa kävellä Impivaaraan asti skannaamaan mitään)
Asajj Ventress Clone Warsista.
En tykkää Ventressistä hahmona ollenkaan, mutta hahmon ulkonäkö on kiva.
Eikä tuo Clone Warskaan mikään kauhean.. hyvä sarja ole. Tai no.. kyllä sitä katsoo kun ei mitään muutakaan tekemistä keksi.

2011/03/16

YOU ARE SE PRIINS OF EGYYPT!

Oho kirjoitin heti nyt huomenna!
Nyt on huominen. Tai siis tänään. Mutta siis heti halusin kirjoittaa lisää~

Tänään ajattelin kertoa siitä kuinka Egyptin Prinssissä on helvetin eeppiset musiikit. Hitto soikoon.
Itsehän en ole kristitty enkä oikeastaan missään uskossa mutta hitto, siinä on kyllä hieno leffa.
Eeppinen.. ja koskettava. Meinasin vähän itkeä kun viimeksi katsoin kyseisen elokuvan.
Mutta vaan meinasin.
Minähän en itke. Koskaan.

Ja muita uutisia.. hmm..
Näyttää siltä, että saatan tässä piakkoin väliaikaisesti muuttaa takaisin pk-seudulle. Siihen asti kunnes saadaan se kämppä Tampereelta.
Ei oikeen innosta tää opiskelu täällä. Siis kyllähän mä piirtää tykkään ja välillä jopa piirrän sarjakuvia.
Mutta homman nimihän on se, että olen tämän kouluvuoden aikana ollut ehkä reilun kuukauden ajan oikeasti koulussa. Ja se tapahtui siis syksyllä.
Ei näytä kauhean hyvältä.

Onhan täällä kivaa porukkaa. Ja kivoja.. ööh.. "ryyppäjäisiä".
Minä en täällä oikeastaan mitään muuta teekkään kuin vain dataan ja juon. Silloin kun on rahaa.

Pitää nyt katsoa miten tässä käy.

Sitten mukavampiin asioihin.
Voin ihastuttaa teitä kauniilla kuvalla jonka otin eilen. Ihanaa.

Siinä. Kaunista, eikö?

En mä tolta oikeasti näytä kuin vain silloin kun jaksan vähän panostaa.
Normaalisti (joka päivä) näytän tältä:
Oikein ihastuttavaa.

Ens kertaan sitten. Sitten kun taas jotain jaksan kirjoittaa.

2011/03/15

This is real, this is me mitääää vittuaaaa~~???++

Eli tässä tulee sitten vissiin ensimmäinen teksti.
Tässä kohtaa olisi kai esittely ihan paikallaan.

Moi. Olen Laura.
20 vuotta.
Asun tällä hetkellä vielä pienen pienessä Limingan kunnassa. Opiskelen täällä. Tai en oikeastaan. En käy koskaan koulussa.
Koska olen laiska. Tai ahdistunut. Tai liian jäljessä muista. En oikein enää edes uskalla mennä tuonne koulun puolelle muuta kuin syömään silloin kun köyhäilen. Kuten nyt.
Olen siis köyhä ja laiska opiskelija.

Kesällä tai viimeistään syksyllä olisi tarkoitus muuttaa Tampereelle (LESBOKOMMUUNIIN) "oikeasti" opiskelemaan. Tai vaihtoiehtoisesti menen töihin. Sinne. Tampereelle.
Tai sitten olen työtön. 


Mitäs sitten.. hmmm.. vapaa-ajallani (ja sitähän minulla riittää) olen koneella. Ja sitten olen vielä vähän lisää koneella. Joskus saatan piirtää jotain.
Useinmiten kuuntelen musiikkia, katson eri sarjoja tai elokuvia tai pelaan.
Intohimoihini kuuluvat AKB48 (erityisesti Sayaka), tällä hetkellä Star Wars kaikissa muodoissa, SNSD ja Morning Musume.

Minulla on aiemminkin ollut blogeja, mutta ne ovat kaatuneet siihen, etten ole muistannut kirjoittaa mitään.
Nyt yritänkin siis kirjoittaa jotain vähintään kerran viikossa.
En tiedä tuleeko tätä kukaan koskaan lukemaan, eikä se minua oikeastaan edes kauheasti kiinnostakaan.
Kunhan vain pääsen jonnekkin vuodattamaan asioita joita kukaan ei suostu kuuntelemaan.

Tulen tunkemaan tänne jatkossa vähän mitä sattuu.. Välillä kamerahuorailuni tuloksia, välillä hehkutusta bändeistä, peleistä, sarjakuvista, kirjoista, leffoista etc etc, välillä jotain luonnoksiani yms.

Voisinkin ensiksi kertoa, että kävin viimeviikonloppuna kampaajalla (pitkästä aikaa) vähän uudistamassa tätä kuollutta eläintä päässäni. Hahhah olenpa hauska.


En edes muista milloin olen viimeksi napannut noin surkean kuvan itsestäni kuin tuossa vasemmalla puolella.
Ah tätä kauneutta. Ihan tulee tippa linssiin.

Noni. Ensi kertaan sitten.