2011/03/23

EVERYTIME I SPECIAL

Hohhoh.. Olipahan viikonloppu. Ja mitä.. nyt on jo keskiviikko.
No ei se mitään, viikonloppuni kestävät näköjään viisi päivää. Heh.

Jostain syystä itselläni on ollut tähän mennessä lähes jokaisessa blogiin postaamassa kuvassa samat vaatteet. Apua!
Katsotaan jos saisin joku päivä laitettua jotkut toiset vaatteet päälle.
Koska minähän käytän samoja vaatteita tietenkin 24/7.

Olin viikonloppuna sekä perjantaina että lauantaina "juhlimassa". Perjantaina tosin aika pitkälti selvin päin, sillä olen köyhä minulla ei sattunut olemaan kauheasti juotavaa.
Pääasia kuitenkin, että oli hauskaa.

Sunnuntain suunnitelmissa oli, että katsoisin kaikki Star Wars-elokuvat. Pääsin A New Hope:n asti. Sitten aloin katsomaan Clone Warsia. Ja sitten kello olikin jo ihan liikaa.
Maanantaiyökin meni aika pitkälti Clone Warsia katsoessa.
Olen ollut vähän liiankin innostunut tuosta helvetin paskasta oikein hienosta sarjasta.
Ainakin se on huomattavasti prequel trilogiaa parempi. Mihin ei tosin paljoa vaadita.

Hauska juttu: Laitoin Perjantaina asuntohakemukset eteenpäin. Maanantaina tuli ensimmäinen asuntotarjous. Olin todella yllättynyt, siitä kuinka nopeasti homma hoitui. Edellistä kämppää jouduin odottamaan neljä kuukautta.
Touko-kesäkuussa on siis muutto Tampereelle edessä.

Hahah.. kello tulee kolme ja minulla on tässä kahvikuppi nenän edessä. En usko olevani menossa nukkumaan vielä ainakaan pariin tuntiin. Jatkan kpopin kuuntelemista ja lueskelen eduskuntavaaliehdokkaiden kirjoituksia. Niin paljon ehdokkaita, mutta vain yksi ääni.

Kivasti muuten kulunut tuo harmaa väri hiuksista. Ensin se oli sellainen hieman sinertävä ja nyt alkaa näkyä jo keltaista.
Äh.. pakko saada tuo väri uudestaan päähän.
Olen muuten vihdoinkin oppinut vähän laittamaan näitä hiuksia.
Oih olen niin ylpeä itsestäni.

edit: Nyt on oikeasti Keskiviikko, vaikka tuossa ylhäällä lukeekin Tiistai. Hihi.

2011/03/18

Peace is a lie; there is only passion.

Jne jne.

Katsoin viimeyönä Clone Warsia. Ja pääsin vihdoin siihen jaksoon, jota olin odottanut.
Ensimmäisen kauden jakso nro 13.
Jakso jossa esiintyy tämä hahmo:
Aayla Secura.
Ja miksi niin innoissani odotin juuri tuota kyseistä jaksoa?
Securaa ääninäyttelee Jennifer Hale.
Odotin ja odotin ja odotukseni olivat melkoisen korkealla.
Haluaisin sanoa, etten joutunut pettymään, mutta kyllä se pikkasen kirpaisi kun olivat päättäneet antaa hahmolle sellaisen hassun ranskalaisaksentin.
Muuten kaikki oli täydellistä.
Hyvän näköinen hahmo ja ah niin ihana ääni. Huh. Tässähän ihan alkkarit kostuvat.

Mistä päästäänkin kysymykseen, että miksi?

No.. Jennifer Halehan ääninäytteli Bastilaa Knights of the Old Republicissa. Ja kyseinen peli on yksi suosikeistani. Ellei jopa ainoa suosikkini.
Mikään muu peli ei ole koskaan saanut minua viettämään 42h pelkän pelin äärellä.



Ja Bastila. Ah.. Bastila.
On pakko sanoa kyllä että on suureksi osaksi Jennifer Halen äänen ansiota se, miksi pidin Bastilasta niin paljon.
Ei siinä.. lähes kaikki hahmot KotORissa olivat oikein hyvin kirjoitettuja (ja näyteltyjä), mutta Bastila nousi heti suosikikseni. Ja vielä enemmän kun pelasin pelin miespuolisella Revanilla.
Pelin läpipelanneet ymmärtänevät miksi.

(Voisin tässä vielä nopeasti mainita että hyvänä kakkosena suosikkihahmojeni listalla tulee HK-47)

En tässä nyt äkkiseltään keksi mitään muuta. Tiedän. Elämäni on tylsää.

Siinä teille vielä sith code.

" Peace is a lie; there is only passion.
Through passion, I gain strength.
Through strength, I gain power.
Through power, I gain victory.
Through victory, my chains are broken.
The Force will set me free. "

2011/03/17

UNLIMITED POWEEEEERRRR!!

Ja sitten Samuel L. Jackson otti ja kuoli. Tai Mace Windu siis.

Olen eilisestä lähtien kuunnellut Star Warsien Soundtrackeja. Koko. Ajan.
Nyt on taas vaihteeksi soitossa Egyptin Prinssin Soundtrack. Koska sitäkään ei tule kuunneltua ikinä.

Tänään mokasin hieman aamulla. Ensinnäkin itselläni venähti viime yö hieman pitkäksi. Toisin sanoen menin vasta vähän ennen kuutta nukkumaan.
Tarkoitukseni oli nousta sen verran aikaisin, että ehdin käymään suihkussa ennen ruokailua.
Mutta..
En herännyt. Mihinkään. Heh..
Nousin vasta vähän klo 14 jälkeen. Ei ollut hyvä juttu.
Noh.. Sain onneksi pari tärkeää asiaa hoidettua. Tai oikeastaan vain yhden.

Hitto kun tekee mieli katsoa original Star Wars trilogia. Siitä ei ole edes kauhean pitkä aika kun viimeksi katsoin kyseiset elokuvat. Hmm.. Ainakin tiedän mitä teen viikonloppuna.
Huomenna olisi tarkoitus pestä vähän pyykkiä. Piti jo lomilla (eli siis viime viikolla) pestä, mutta jotenkin unohdin koko ajan. Nyt on jo vähän pakko kun alkaa puhtaat paidat loppumaan.

Nyt ihastutan teitä kuvalla jonka äsken luonnostelin. Tässä vähän kökkö webcam-kuva. (En jaksa kävellä Impivaaraan asti skannaamaan mitään)
Asajj Ventress Clone Warsista.
En tykkää Ventressistä hahmona ollenkaan, mutta hahmon ulkonäkö on kiva.
Eikä tuo Clone Warskaan mikään kauhean.. hyvä sarja ole. Tai no.. kyllä sitä katsoo kun ei mitään muutakaan tekemistä keksi.

2011/03/16

YOU ARE SE PRIINS OF EGYYPT!

Oho kirjoitin heti nyt huomenna!
Nyt on huominen. Tai siis tänään. Mutta siis heti halusin kirjoittaa lisää~

Tänään ajattelin kertoa siitä kuinka Egyptin Prinssissä on helvetin eeppiset musiikit. Hitto soikoon.
Itsehän en ole kristitty enkä oikeastaan missään uskossa mutta hitto, siinä on kyllä hieno leffa.
Eeppinen.. ja koskettava. Meinasin vähän itkeä kun viimeksi katsoin kyseisen elokuvan.
Mutta vaan meinasin.
Minähän en itke. Koskaan.

Ja muita uutisia.. hmm..
Näyttää siltä, että saatan tässä piakkoin väliaikaisesti muuttaa takaisin pk-seudulle. Siihen asti kunnes saadaan se kämppä Tampereelta.
Ei oikeen innosta tää opiskelu täällä. Siis kyllähän mä piirtää tykkään ja välillä jopa piirrän sarjakuvia.
Mutta homman nimihän on se, että olen tämän kouluvuoden aikana ollut ehkä reilun kuukauden ajan oikeasti koulussa. Ja se tapahtui siis syksyllä.
Ei näytä kauhean hyvältä.

Onhan täällä kivaa porukkaa. Ja kivoja.. ööh.. "ryyppäjäisiä".
Minä en täällä oikeastaan mitään muuta teekkään kuin vain dataan ja juon. Silloin kun on rahaa.

Pitää nyt katsoa miten tässä käy.

Sitten mukavampiin asioihin.
Voin ihastuttaa teitä kauniilla kuvalla jonka otin eilen. Ihanaa.

Siinä. Kaunista, eikö?

En mä tolta oikeasti näytä kuin vain silloin kun jaksan vähän panostaa.
Normaalisti (joka päivä) näytän tältä:
Oikein ihastuttavaa.

Ens kertaan sitten. Sitten kun taas jotain jaksan kirjoittaa.

2011/03/15

This is real, this is me mitääää vittuaaaa~~???++

Eli tässä tulee sitten vissiin ensimmäinen teksti.
Tässä kohtaa olisi kai esittely ihan paikallaan.

Moi. Olen Laura.
20 vuotta.
Asun tällä hetkellä vielä pienen pienessä Limingan kunnassa. Opiskelen täällä. Tai en oikeastaan. En käy koskaan koulussa.
Koska olen laiska. Tai ahdistunut. Tai liian jäljessä muista. En oikein enää edes uskalla mennä tuonne koulun puolelle muuta kuin syömään silloin kun köyhäilen. Kuten nyt.
Olen siis köyhä ja laiska opiskelija.

Kesällä tai viimeistään syksyllä olisi tarkoitus muuttaa Tampereelle (LESBOKOMMUUNIIN) "oikeasti" opiskelemaan. Tai vaihtoiehtoisesti menen töihin. Sinne. Tampereelle.
Tai sitten olen työtön. 


Mitäs sitten.. hmmm.. vapaa-ajallani (ja sitähän minulla riittää) olen koneella. Ja sitten olen vielä vähän lisää koneella. Joskus saatan piirtää jotain.
Useinmiten kuuntelen musiikkia, katson eri sarjoja tai elokuvia tai pelaan.
Intohimoihini kuuluvat AKB48 (erityisesti Sayaka), tällä hetkellä Star Wars kaikissa muodoissa, SNSD ja Morning Musume.

Minulla on aiemminkin ollut blogeja, mutta ne ovat kaatuneet siihen, etten ole muistannut kirjoittaa mitään.
Nyt yritänkin siis kirjoittaa jotain vähintään kerran viikossa.
En tiedä tuleeko tätä kukaan koskaan lukemaan, eikä se minua oikeastaan edes kauheasti kiinnostakaan.
Kunhan vain pääsen jonnekkin vuodattamaan asioita joita kukaan ei suostu kuuntelemaan.

Tulen tunkemaan tänne jatkossa vähän mitä sattuu.. Välillä kamerahuorailuni tuloksia, välillä hehkutusta bändeistä, peleistä, sarjakuvista, kirjoista, leffoista etc etc, välillä jotain luonnoksiani yms.

Voisinkin ensiksi kertoa, että kävin viimeviikonloppuna kampaajalla (pitkästä aikaa) vähän uudistamassa tätä kuollutta eläintä päässäni. Hahhah olenpa hauska.


En edes muista milloin olen viimeksi napannut noin surkean kuvan itsestäni kuin tuossa vasemmalla puolella.
Ah tätä kauneutta. Ihan tulee tippa linssiin.

Noni. Ensi kertaan sitten.