2011/07/20

Louli poulii~



Hyvää yötä hyvät ihmiset.
Tämä tässä on faktapostaus. Kerron siis itsestäni muutamia ehkä yllättäviäkin faktoja.
Tahtoisin ennen sitä kuitenkin lisätä, että tuo tuossa yllä on minun kuvani. Suosittelen kiinnittämään huomiota erittäin edustavaan ilmeeseen.

Ladies and gentlemen, tässä ne tulevat:

1! Olen oikeasti hiljainen. Oikeasti. Ainakin isossa porukassa. Pidän enemmän muiden ihmisten seuraamisesta kuin itse huomion keskipisteenä olemisesta.
2! Lähtiessäni ulos asunnosta, minulla on ulko-ovea kiinni laittaessa aina pakko olla avaimet kädessä. Muuten luulen jättäneeni ne sisälle.
3! Parvekkeelle mennessäni tarkistan aina ensin, ettei yläpuolellani katossa ole hämähäkkejä.
4! Jos parvekkeella on ampiainen, mehiläinen tai jokin muu pistiäinen, en voi mennä sinne tupakalle. Kyseisessä tapauksessa menen rapun eteen tupakalle.
5! Ja nyt kun on tupakoinnista puhe.. sytyttäessäni savukkeen en koskaan vedä ensimmäisiä savuja henkeen.
6! Ollessani yksin tanssin. Aina. Jos musiikki on siis soimassa. Jos satun olemaan istumassa, hytkyn paikallani ja liikkuttelen käsiäni.
7! Musiikkia kuunnellessani laulan mukana. Paitsi tietenkin jos olen julkisella paikalla. Silloin vain lausun sanat äänettä mukana.
8! Puhun itsekseni. Vaikka muut kuulisivatkin.
9! En yleensä yksin kotona ollessani syö oikein mitään vaan juon kahvia ja energiajuomia koko päivän ja yön.
10! En osaa nukkua selälläni, sillä luin joskus taannoin, että kyseisessä asennossa unihalvauksen riski on suurempi.

Siinä kaikki tällä kertaa.
Lopuksi vielä tällainen:
Oli hieman tylsää tänään kun saavuin kotiin.

Ensi kerralla todennäköisesti luvassa lisää kuvia reissusta.
Olin siis Pärnussa muutaman päivän.

2011/07/11

Hot Summer

Hei.
Katsoin eilen Music Coren (tai Music Bankin.. en muista kumpi) esityksiä. Kyseessä on siis Etelä-Korealainen musiikkiohjelma.
Tällä kertaa olin päättänyt, että katson ihan huvin vuoksi kaikki musiikkiesitykset siinä toivossa, että löytäisin jotain uutta kuunneltavaa.

..Olin aikaisemmin tavallaan menettänyt toivoni f(x):n suhteen, sillä heidän uusi albuminsa oli.. huono.
En siis ollut kuunnellut tai katsonut Hot Summeria ollenkaan.
Nyt kuitenkin katsoin kappaleen esityksen ja hitto! Se ei ollutkaan huono.
Amber laulaa. Mitä ihmettä? (Tiedän, ei mikään uusi juttu, mutta ihmeellistä silti)
Ja Luna. Aaahh.. Luna on ihana.

Tässä video.


Toivottavasti sain tuon toimimaan..

Kadotin myös eilen silmälasini. Ei ollut mikään kuningasidea laittaa ne taskuun.
Onneksi omistan toisetkin. Uudemmat.


Nuo silmälasit siis kadotin. Kyllähän se vähän harmittaa, mutta omaa tyhmyyttä.

2011/07/07

Heinäkuinen superhypermegashoppailupostaus!

Arvoisat ihanat rakkaat lukijat, hyvää Heinäkuuta!




Tänään aion kertoa siitä kuinka satun olemaan melkoisen perso alennusmyynneille ja siitä kuinka hiusteni värjäys hieman epäonnistui. (Ja siitä että olin Helsinki Pride 2011-tapahtumassa. Jee!)

Ensiksi hiukset. Hiukset hiukset hiukset.
Ne ovat nyt pinkit.
Niistä piti tulla punaiset. En oikein ymmärrä mikä meni vikaan. Tai no.. ymmärrän kyllä.
Ostin Fudgen Paintbox-sarjan värin (Red Corvette). Siitä olisi pitänyt tulla kirkkaan punainen. Tiesin kyllä, että väri saattaa taittaa pinkkiin, mutta en silti odottanut että pääni olisi kirkuvan pinkki.
Nyt luulen tietenkin tietäväni syyn siihen, miksi minulle juuri kävi näin.
Veikkaan että kyse on siitä, että pohjavärini oli melkein valkoinen.
Tai no.. en tiedä, enhän ole kuitenkaan mikään kampaaja.
Ensiksi melkein inhosin väriä, mutta nyt kun se on jo muutaman päivän päässä ehtinyt olla, olen tykästynyt siihen. Kävin itseasiassa ostamassa pari pakettia pinkkiä väriä lisää.
Tällä kertaa testissä on Directions-sarjan Flamingo pink. Katsotaan sitten miten käy.

Tosiaan.. Helsinki Pride-tapahtuma oli viime viikolla. Itse olin paikalla vain lauantaina.
Olin aiempana päivänä käynyt ostamassa aivan ihanat haaremihousut ja päätin laittaa ne tosiaan lauantaina päälle Helsinkiin lähtiessäni. Ostohetkellä en ollut todellakaan varautunut siihen että hiukseni ovat pinkit, joten housujen murrettu vihreä sotii hieman hiusteni väriä vastaan.


Naama sensuroitu koska. No siksi vain.
Yllä oleva kuva on otettu jonkin aikaa ennen kuin pääsimme kaverini kanssa liikkeelle. Olimme suunnilleen kulkueen keskiosassa.
Kulkueen jälkeen menimme tapaamaan muita ihmisiä Kaisaniemen puistoon.
Kierrellessämme sitä hiekkakenttää siellä, bongasin pari kivaa myyntikojua ja.. no pakkohan jotain oli ostaa hitto soikoon. Heh..
Ostin tämän vuoden Pride-paidan ja sitten tämän:





Se oli niin hieno, että oli pakko saada se.

Tämän vuoden Pride oli ensimmäiseni, ja viikonlopun innoittamana päätin ilmottautua Tampere Prideen vapaaehtoistöihin. Tulkaa moikkaamaan jos ehditte/uskallatte/jaksatte/jne.

Sitten muihin asioihin eli.. shoppailuun!
Olin eilen päättänyt lähteä katsastamaan erään kirpparin ja second hand shopin täällä Tampereella.
Lähdin Keskustorilta kulkemaan aseman suuntaan ja.. kappas kun matkan varrella oli kaikkia kivoja kauppoja. Ja kaikissa alennusmyynnit!
Juttu on nyt kuitenkin niin, että siellä missä alennusmyynnit, siellä myös minä.
Näin ihan alkuun.. kävin myös viime kuun loppupuolella aleshoppailemassa. Silloin mukaan tarttui pari kirjaa (Hunger games ja yksi Star Wars-aiheinen) ja sitten nämä:


Kesämekko ja helvetin rumat sandaalit. Omistan ihan hävettävän vähän mekkoja (ehkä siksi, kun en koskaan käytä niitä), enkä tuota ennen omistanut yksiäkään sandaaleja.

Tällä kerta oostin vähän enemmän "oman tyylisiä" vaatteita (onko tuo edes sana?)
Mm. nämä kaksi paitaa:


Ihihijapani ja tuo.. no hajotti tuo toisen paidan varsin ..korni teksti niin paljon, että pakkohan se oli saada.


Ostin myös mukavat farkut ja hihattoman hupparin. Ne voi nähdä seuraavasta kuvasta:


Minusta ei saa kyllä mallia tekemälläkään.
Tuossa on myös päällä se Pridesta ostamani toinen paita.
Ostin lisäksi aurinkolasit.
En viitsinyt edes sovittaa niitä, silla riippumatta sankojen mallista, aurinkolasit näyttävät aina ihan helvetin idiootilta päässäni.


P.s. Oli pakko sensuroida kaaos tuolta taka-alalta.

Tässä tämä nyt sitten olikin. Virtuaalihalit ja -pusit niille, jotka jaksoivat lukea.
Olen lähdössä piakkoin muutamaksi päiväksi reissuun, katsoo jos jaksaisin ottaa kuvia niin voisin sitten tehdä sellaisen "lomamatkapostauksen".